vaikka kuinka puunaisin ja kuuraisin vaapäivääni vietelle, tulee illalla avokki kotiin, eikä edes huomaa kodin siisteyttä. tulee sellainen olo, ettei tuo toinen arvosta minua. ei koskaan kysy "voinko auttaa?" "tehtäiskö yhdessä?". miksi pitäis elää näin. onko hyväksyttävä oma olonsa turhakkeena.
harvoin tänne näitä tällaisia tuntemuksia puran, mutta nyt tuli sellainen olo, että pakko. kun en kerta saa suutani auki, niin kirjoitan. voihan se olla, että kohta olen jo poistamassa tätä. se on sen ajan murhe. nyt murheeni on tämä.
missä menee rakkauden raja, mitä on jaksettava, mitä on kestettävä. kaikki. kaiken se kestää, kaiken se kärsii... mutta minä en halua. minun ei ole pakko. vai onko? olenko yksin? osaavatko muut hoitaa nää tälläiset jutut? miksen minä osaa?
piristykseksi laitetaan kuvaa eilisistä ostoksista.
kankaat ovat kangaskaupan tilkkulaarista
neljä kerää bambulankaa, pari novitaa ja pari cotton bamboota, harmaat kerät novitan alpakkaa. bambuista syntynee rättejä ja alpakasta myssy.
1 kommentti:
Ihania ostoksia sulla!
Tuo turhautuminen ja turhakkeena oleminen kuulostaa niin tutulta "edellisestä elämästä". Pieniä asioita mutta voivat syödä uskomattoman paljon parisuhdetta. Kannattaa ottaa puheeksi, etteivät muodostu turhiksi riidanaiheiksi...;)
Lähetä kommentti