keskiviikkona 7. lokakuuta 2009

Pari korttia muuton keskeltä

Sateista keskiviikkoa! Vapaapäivää vietellessä...ja muuttotavaroita (pitäisi järjestellä) ihmetellessä istahdin koneelle ja otin myös kameran vierelle. Sain siirrettyä kuvia koneelle ja käsiteltyä ne esittelykuntoon.

Tässä kortti avokin kumitytölle, joka täytti 4 vuotta.


Kiehkurat on paperinarua, joka on pyöritetty spiraaliksi siveltimen varteen. Tykkään!

Ja tässä esittelyssä helmihääpäivän kortti.


Värit on valittu vaimon suosikeista. Kortti oli mieluisa...saaja(t) liikuttuivat kyyneliin.

tiistaina 29. syyskuuta 2009

Namua kerrakseen

Kiertoteitse löysin Piian blogiin. Käykäähän muutkin katsastamassa.

perjantaina 11. syyskuuta 2009

Pakattu

Kyllä. Askartelutarvikkeeni ovat pakattuina laatikoihin, joten kortteja tai muutakaan ei nyt toistaiseksi synny. Marraskuussa alkaa valtava uurastus joulukorttien parissa. *apuva* Minä, kissat ja kaikki askartelutarvikkeeni muutamme yhdessä maalle...Maalle, jossa olen jo paljon aikaani vietellyt. Siellä meidän on varmasti hyvä olla. Enemmän tilaa kaikelle.

torstaina 27. elokuuta 2009

Pienen pientä päivitystä.....

Mikäli joku jo on ehtinyt kaipailemaan - hengissä ollaan!! Tässä nyt vaan on ollut kaikenlaista tohinaa suunta jos toiseen.
Ja maalla kun tätä aikaani olen kulutellut, poissa kaupungin hulinasta - olisiko suotavaa laittaa näytille myös muutama ammu?!



Tässä kuvaa oman maan sadosta, jota on nyt nostettu maasta suoraan kohti purukalustoa. Pian on aika nostaa maasta ylös myös punajuuret ja keittää ne talvea varten säilöön.




Muutama kortti on syntynyt tässä blogihiljaisuudessa

# Kiitos-kortti



# Onnittelukortti pojalle

# Hääkortti

# Onnittelukortti pojalle


Muutama viikko sitten kävin työhaastattelussa. Tarjolla oli paikka samasta vuoroyksiköstä, jossa olen tehnyt äitiysloman-/hoitovapaan sijaisuutta viimeiset pari vuotta. Meikäläistä ei valitettavasti vakipaikalla tällä kertaa siunattu, mutta läheltä liippasi.
Kyseessä oli elämäni ensimmäinen työhaastattelu ja pääsin jo toiselle sijalle. Ensi keralla ehkä on jo minun vuoroni. :) Mutta onni onnettomuudessa. Paikan sai nainen, joka on äitiyslomalla kevääseen saakka. Kuinkas ollakkaan, minut valittiin tekemään hänen mammalomaansa. :) On onni, kun tietää, että ainakin nyt taas jonkin aikaa on töitä tiedossa! :)
Maanantaina taas alkaa aherrus, kuukauden töyttömyysajan jälkeen. Vaikka - onhan minulla ollut ilo käydä välillä päivä tai pari tekemässä.
Tälläistä tällä kertaa! :) Kortteja syntyy hiljalleen ja eloa jatketaan täällä sadonkorjuun merkeissä! Iloista alkavaa syksyä kaikille!!

sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009

Kortti 1-vuotiaalle

Nämä pikku prinsessan juhlat on juhlittu jo aikoja sitten ja kortin kuva on asustanut tiukasti kameran muistissa. Nyt viimein sain kuvat koneelle ja jaksoin alkaa myös niitä käsittelemään. Tässä siis kuva 1-vuotiaalle.


Sitten haluan esitellä tämän uuden kuvausvehkeeni. :) Kyllä nyt on kuvanlaatu parantunut. Mutta niitä "lisälaitteita" täytyisi hankkia.. kuten parempi objektiivi. Jos jollakulla on tietoa, että mikä olisi hyvä/riittävä tällaiselle harraste räpsijälle saa kommentoida tähän kirjoitukseen. :)

torstaina 9. heinäkuuta 2009

Kesäkuulumisia

Niin sitä elellään jo onnellisena heinäkuuta hyvän matkaa. Kasvimaata on kitketty hieman laiskanlaisesti, mutta kyllä sekin satoa tuottaa. Omista salaatinlehdistä sai oikein maukkaan salaatin tehtyä eiliseen päivällispöytään.

Parvekeviljelijän tomaatitkin alkavat saada punaa poskilleen. Tässä juuri napsittuja kuvia noista ensimmäisistä punertavista tomaateista.



Pian siis salaatin lisäksi saamme tomaatit omasta varastosta. :D Ihanaa!! :D

Muutoinkin voidaan oikein hyvin, sekä kissat, että minäite. ;) Kortteilu on hieman lomalla yleisten kesäkiireiden ja säiden vuoksi. Kukapa sitä istuisi korttitarvikkeineen sisällä, kun ulkona paistaa oikein isosti tuo valloittava valopallo!

tiistaina 30. kesäkuuta 2009

Kortti täysi-ikäiselle

Eilen aamulla klo 7 sain tekstiviestin, jossa pyydettiin korttia rämäpäiselle 18-vuotta täyttävälle tyttölapselle. Leimakuva tuli heti päähäni. Se ei lähtenyt pois sieltä, vaikka kuinka yritin etsiä sille vaihtoehtoja. Ja tällainen siitä sitten tuli.

maanantaina 29. kesäkuuta 2009

Mattorannassa

Jo lauantaina oli tarkoitus huristella mattorantaan. Mutta sateinen sää pilasi suunnitelmat. Onneksi vielä näin lomalla aurinko tuli pilvien takaa lämmittämään ja tuuli viuhuu sopivasti. Mattopyykille siis oli lähdettävä.


Ihan vain muutaman pienemmän maton nappasin matkaani ja heitin ne fillarin selkään.


Laiturin läheisyydessä kellui upeita lumpeenkukkia sata määrin.


Ja kun työt oli tehty oli aika napata kuva vielä työvälineistä. ;)

Lämpimiä kesäpäiviä kaikille!!

torstaina 25. kesäkuuta 2009

Nimipäiväkortti

Appiukko vietteli nimipäiviä tuossa päivänä eräänä. Tässä pikapikaa tehty kortti.


Hyvin yksinkertainen ja turhat räpellykset jätettiin pois.

tiistaina 16. kesäkuuta 2009

Muutama kortti

Kesä on aloitettu ja parin päivän päästä juhlitaan keskikesän juhlaa! Jo pidemmän aikaa on ollut "tilauksessa" kortteja. Ja viimein sain ne tehtyä.

¤Hääkortti




¤60-vuotiskortti



¤50-vuotiskortti