11 joulukuuta, 2008

Juhlat on nyt juhlittu ja lähdettävä on..

Elikäs, meidän päiväkodin joulujuhla on nyt tältä vuodelta ohitettu. Hienosti meni. Parilla iski niin valtaisa esiintymiskuume, että juhlaa katseltiin katsomon puolelta. Vaikka illan ohjelma oli kirjoitettu kaikille aikuisille paperille, jäi yksi esitys esittämättä. Vahinko ei sinänsä ollut suuri, mutta ehkä lapsia hieman jäi harmittamaan, kun taitaa olla heidän lempi laulunsa. Noh, sama laulu voidaan esittää sitten vaikka kevätjuhlassa. :)

johtajamme muisti tietenkin myös juhlassa tuon virallisemmankin puolen ja kertoi vuodenvaihteessa eteen tulevista muutoksista. Meikäläisen työnkuva muuttuu sinänsä, että alan tekemään vielä enemmän vuoroja ja siirryn talomme pienimpien (Nasut) ryhmään. Onneksi nykyiset laspukaiset eivät kauas katoa ja yhä tullaan tekemään paljon yhteistyötä heidän kanssaan. :)

Ei kommentteja: