08 helmikuuta, 2009

Lulu??

Sairaanhoitajahan minä en ole, mutta vuorotöitä tehdään. :) Ja hoitoalalla. Jälleen ensi yöksi olisi mentävä valvomaan, ja heti ti-ke yö on seuraava valvottava yö. Mielenkiinnolla odotan, että kuinka sekaisin menee vuorokausirytmi.

Keskiviikkona on sitten kirppispöydän tyhjennyt ja jälkikäsittelly. Kunpa ei tarvitsisi paljon sitä tavaraa takaisin kotiin raahata. Uskon kuitenkin, että paljon on kirjoja vielä myymättä, että niistä osa palaa lähtöpisteeseen. Joutuvat kyllä suoraan kellarikomeroon, odottamaan seuraavaa myyntiyritystä.

Eilinen työvuoro tuntui ikuisuudelta. Klo 16.30 lähtien olin ainoa aikuinen kolmen lapsen kanssa. Eipä siinä paljon meikäläistä kaipailtu kuin ruuan valmistukseen. Hienosti osasit lapsoset leikkiä keskenään. Mäkeä käytiin laskemassa, hyvin luisti! :) Ja hauskaa tietysti oli!!!

Pitänee yrittää vaikka siivota ja käydä pienellä kävelyllä ennen töihin lähtöä. Melkoinen rupeama edessä, klo 16-07. Saas nähdä, mitä keksin puuhastelua, jota pysyn virkeänä. Batterya löytynee jälleen eväistä. Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille.

EDIT: Kirppikselle jatkoaikaa 11 päivää. Lisätoivoa, ettei tavaraa jäisi kotiin kannettavaksi. :)

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Millasia kirjoja sinulla on kirpparilla myynnissä?

Minä nimittäin etsin Tuija Lehtisen kirjoja itselleni ( blogissani on lista mitä kaipaan), samoten hevos- ja koira-aiheiset kirjat on kovaa kamaa meidän perheessä tyttöjen keskuudessa. :)