23 tammikuuta, 2009

Vihdoinkin!!

Pari kuukautta sitten kirjoitin Kotivinkin Saapuneet-palstalle. Kommentoin hyvin huumorilla höystettyä siivoukseen viittaavaa kirjoitusta. Ja jo tuota kommenttia kirjoittaessani oli pilke silmäkulmaas, palkinnosta, joka arvottaisiin KAIKKIEN kirjoittaneiden kesken.

Palkintona oli Fiskarsin 60€ arvoinen askartelupaketti. Paketti sisältää muotoleikkurin varaterillä (josta olen haaveksinut), 15 ympyräsabluuna, leikkuualustan 30x30, pop up-leikkureita 3kpl sekä kuvioleikkurin.

Ja seuraavaa numeroa lukiessani koinkin valtavan yllätyksen. En ollut uskoa silmiäni, kun sain lukea voittaneeni tuon mahtipaketin! Siis ajatelkaa nyt, meikäläinen! Itse en olisi uskonut. Hienoahan se oli, eikä uni meinannut millään tulla silmään.

No, siinä sitten aloitin odottelun. Odotin viikon, kaksi, kuukauden. Ei kuulunut pakettia. Olin jo ottanut yhteyttä Kotivinkin toimitukseen, että missä kiikastaa, kun pakettia ei vain kuulu ei näy. He siellä selvittelivät sitten asiaa ja lupasivat toimittaa pikimmiten voittopaketin eteenpäin minulle lähtemään. Ja jatkoin odotteluani, kovin kärsimättömänä.

Aloin jo olla sitä mieltä, että toimitus vain huijjaa lukijoita "palkitsemalla" heitä. Ja sainkin eilen hyvitys lahjan. Ja samalla oli postiluukustani tungettu kortti, jossa kehoitettiin noutamaan iso kirje lähimmästä postista. Tänään sen sitten töistä tullessani hain. Ja tässä se sitten on.


Naurettavinta tässä kaikessa on, että kirje, joka tuli pakerin mukana on kirjattu 10.12.2008 ja lopussa lukee näin. Mukavia askarteluhetkiä ja hyvää joulun odotusta! No todellakin taas saadaan odottaa joulua. :)

P.S. Jos en nyt aivan väärin muista voi kirjoitukseni lukea Kotivinkin numerosta 17 ja nimimerkkinä käytin jo tuttua NirNa:a. Nyt metsästämään. ;) Oiken ihanaa viikonloppua kaikille!!!

3 kommenttia:

Suska kirjoitti...

Mihinköhän olivat hukanneet paketin kun noin kauan kesti! Yötyössä täällä minäkin, kaulaliinaa virkkaan kun on hiljaista. Millä sä sen puhdistuskuurin teit?

Täti Punainen kirjoitti...

Hassun kauan tosiaankin kesti,mutta paketti näyttää tosiaankin hyvältä!=)

Anonyymi kirjoitti...

Kiinoistasiko lähteä Helsinkiin Leimailutaivaaseen ?
Ota yhteyttä kotkotin@luukku.com.