26 tammikuuta, 2009

Olemisen autuutta

Vapaa viikonloppu takana. Vielä on tämä maanantai vapaata. Jotenkin vain tuntuu, että kolme vapaapäivää peräkkäin on liikaa meikäläiselle. Sitä tulee jotenkin niin laiskaksi, kun ajattelee että aikaa on, eikä mitää tarvitse tehdä nyt heti.

Onneksi sain itseni liikkeelle aamusta ja kävin pumpissa hikoilemassa. Kotiin tultuani olen oikeastaan vain huokaillut tylsyyttä ja tekemättömyyttä. Tai oikeastaan tekemistäkin varmasti olisi, mutta uupuu se innostuminen. Korttejakin olisi kiva tehdä ja vaikka mitä muuta. Liika lepo tekee veteläksi. Oottakaapa vaan, kun ilta saapuu niin johan alkaa ajatus juosta ja ideoita syntyy, harmi vaan että siihen aikaan ei uskalla mitään juurikaan enää tehdä ja nukkumaankin täytyis käydä. Onneks huomenna on vasta iltavuoro. Toivottavasti tiet ois ajokunnossa. Tänään tota lunta on tupruttanu siihen tahtiin, että näinköhän sitä ajokkia edes löytyy hangesta.

Ajokki on siis vm. -88 ystävättäreni Corolla. Uskollinen palvelija, pikku vioista huolimatta. Ajokki on ollut hoidossani jo kolmisen viikkoa, toiset kolme vielä edessä yhteisiä retkiä. Huomattavasti on elämä kyllä helpottunut, kun voipi kaupasta ostaa kerralla hieman suuremman satsin ruokaa (jos vain saisi varastoitua sen johonkin). Ja onhan se mukavaa, kun ei tarvitse kävellä/pyöräillä aikaisin aamulla saatikka myöhään illalla. Ajokki on myös johdattanut meikäläisen jo monena "epätoivon" tylsyyden hetkenä uimahalliin, vesijuoksua harjoittamaan. Kiitos.

Ai niin. Eilen juuri lenkillä keskustelimme naapurin kanssa kuluttamisesta ja säästämisestä. Ihan tässä nyt hävettää mainita, mutta tänään sitten kävin pyörähtämässä kenkäkaupassa ennen pumppiin menoa. Ja ulos astelin uudet talvipopot kassissa. Mutta, kun ne kerrankin sattuivat olemaan edulliset ja sopivan kokoiset ja ja ja... Tuskin tässä selittelyt auttaa. (kuvaa popoista napsin vaikka huomenissa, päivänvalossa)

Taidan nyt tästä mennä jatkamaan tätä ikuista möllötystä. Ehkä tartun korttitarvikkeisiinkin vielä. Olen niin tyytyväinen tuosta Jehko #41 onnistuneesta kortista, jospa se inspiroisi tekemään lisää ihanuuksia. Leppoisaa maanantai-illan jatkoa!

EDIT:Kuva lisätty uusista popottimista. Zatzan alesta 19.95€.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa blogissasi kurkkimassa, näyttää niin kivalle että palaan toistekkin :)

Minulla on juuri toisinpäin, sain nimittäin yehtyä mielestäni todella hyvän kortin tässä yksi päivä, niin sen jälkeen valmistuneissa tuntuu muka olevan koko ajan jotakin vikaa...