12 elokuuta, 2010

Hyvä kiertämään

Onpa jälleen aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Ja kaikkea tuohon aikaan on mahtunutkin (siitä tuonnempana).

Näin kesän päätteeksi olisi aika laittaa hyvä kiertämään. Olen bongannut kyseisen asian kierrättämisen monen monta kertaa, mutta nytpä tartuin itse haasteeseen.

Elikäs. Lupaan lähettää jotain itsetehtyä viidelle ensimmäiselle, jotka kommentoivat tähän postaukseen. Mikäli haluat mukaan, on sinun julkaistava tämä omassa blogissasi ja myös lähettää jotain itsetehtyä viidelle ensimmäiselle. Sääntönä on, että tavaran on oltava itsetehtyä ja perillä vuoden 2010 aikana.

Jospa siis tahdot itsekin kierrättää hyvää, kommentoi tätä postausta ja laita yhteystietosi sähköpostiini svapalahti (at) wippies.com

Ei kommentteja: